Oltiin Nemin kanssa viime viikolla Mimi Chill´s Annan luona sovittelemassa takkia ja katsomassa Nemin iskää Romeota ja muita Annan whippettejä. Koirat tuli hyvin toimeen, Nemistä ja Monasta kuviakin galleriassa kun möyrivät sängyllä. Koitettiin ottaa vähän Nemistä järkeviä seisomiskuviakin, mutta siihen Nemillä sitten loppui into, kun olis ollut niin paljon kaikkea muuta kivaa ympärillä, ei jaksanut keskittyä seisoskelemaan paikoillaan... Oltiin lähetetty Annalle etukäteen mitat takista ja vissiin hiukan ronskisti oli mitattu (-> äiti mittas!) kun Nemi oli oli hukkua takkiinsa.. no ei nyt ihan, mut tosiaan oli siinä kasvunvaraa. :) Onneksi Anna oli joustava ja  hoitaa asian kuntoon. Onneks käytiin sovittelemassa ni saadaan nyt sitten hyvin istuva takki talveksi. :) Ja hieno takki olikin.

Tänään Nemi oli yksin kotona sen aikaa kun Antti vei mut kouluun ja sinä aikana hän oli päättänyt aamupalan jälkipalaksi maistella omia suklaa nappejaan aika roisin annoksen (Nemi näemmä osaa siis itse avata oman laatikkonsa.) ja tämän jälkeen oli kuulemma energiaa riittänyt seinille asti. Koulun jälkeen lähdettiin koirapuistoon ja siellä Nemille sattui pieni koordinaatiovirhe ojan ylihypyn ajoittamisessa ja taas mentiin turvalleen, sillä seurauksella että kotimatkastakin osa vielä nilkutettiin. Kunnes vastaan tuli vanhempi pariskunta aivan älyttöman herttaisen jack russelin terrierin kanssa, jalkakipu unohtui sen siliän tien.. Olis pitänyt päästä sillekkin näyttämään hullunmerkit. x)

Ja se piti vielä mainita että olen nyt päättänyt että Nemi ei lähde Helsinkiin Voittaja näyttelyyn. Turun Winter Dog Showhun ajattelin sitten ehkä ilmoittaa. Itse olen Helsinkiin lähdössä tiirailemaan.